keskiviikko 25. syyskuuta 2013

FoF - Musta tuli syttyy

Pitkään kaavailtu Force on Force kampanjamme Kharumin Musta Tuli vihdoin alkoi. Kampanja sijoittuu kuvitteellliseen Afrikkalaiseen Kharumin valtioon, joka on juuri itsenäistynyt ja irtaantunut aiemmasta naapurimaastaan. Kharum on sotalordien, öljy-yhtiöiden ja muiden onnen onkijoiden temmellyskenttä, ja tässä taistelussa öljy-yhtiön PMC joukot joutuivat paikallisen johtavan sotalordin iskun kohteeksi.

Sotalordi Seko Seko oli kaikessa salassa käskyttänyt adjutanttinsa Njassan kaappaamaan joukon öljy-yhtiön työntekijöitä, lunnaiden toiveessa, epäilemättä. Työntekijöitä suojasi kolme ryhmää Eastriver Investment -nimisen turvallisuusyrityksen operaattoreita. Tästä asetelmasta käynnistyi nopeatempinen ja hurja tilanne...

Öljy-yhtiön öljyvaraston pumppujärjestelmää huoltavat yhtiön teknikot työskentelivät kirkkaaassa Afrikan aamuauringossa, ja joukkoPMC operaattoreita vartioi paikkaa joutilaan toimettomina. Joutilaisuus karisi nopeasti kavereista, kun öljysäiliöitä ympäröivä viidakko heräsi eloon. Seko Sekon joukot avasivat yllättäen viidakon suojasta tulen öljysäiliöiden päällä tahystämässä oleviin PMC operaattoreihin. PMC vastasi tuleen ja syntyi laukaustenvaihto, joka ei vielä alkuvaiheessa tuottanut tulosta kummallekaan osapuolelle. Tuli toimi kuitenkin hyvänä hämäyksenä, joka sitoi operaattorit tuloksettomaan ammuntaan. Ammunnan aiheuttaman hämmennyksen turvin sotalordin joukot etenivät kohti säiliöitä ja teknikoita kolmelta suunnalta. Operaattorit huomasivat tämän selvästi liian myöhään, ja silloin se oli jo liian myöhäistä, sillä säiliöt oli jo käytännössä piiritetty kolmelta sivulta. Samaan aikaan sotalordin joukkojen tuliylivoima aiheutti kaiken aikaa lisääntyviä tappioita operaattoreihin. Useita operaattoreita haavoittui kovassa ristitulessa, ja loput ammattimiehistä alkoi taktisen vetäytymisen muutaman teknikon kanssa. Samalla sotalordin joukot vangitsivat sinne tänne juoksentelevia teknikoita.

Lopulta tilanne päättyi kun kaksi toimintakuntoista operaattoria otti haltuunsa paikalla olleen pakettiauton ja ajoivat pois yhden pelastuneen teknikon kanssa. Päivä oli hyvä sotalordille, neljä teknikkoa ja arviolta viisi haavoittunutta operaattoria jäi panttivangiksi. Hyvä saalis, jota voisi käyttää sekä rahatilanteen korjaamiseen että neuvottelun vipuvartena.

Öljysäiliöt huollon kohteena.
PMC joukot suojaavat työskentelyä.
Teknikko työnsä ääressä.
Öljyvarasto metsän ja slummin välissä.
Operaattorit ylhäällä ja sotalordin joukot alhaalla. 
PMC muodostanut puolustusasemat säiliöiden väliin.
Sotalordin joukot ilmestyvät viidakon suojista.
sotalordin joukot ottaneet haltuunsa öljyvaraston ja joukon vankeja.
Aika lailla improvisoitu skenario, joka toimi pelillisesti hyvin ja aloitti mainiolla tavalla alkavan kampanjan. Syntyi mainio ja samalla dramaattinen alkutilanne, jossa presidentti Seko Seko avasi pelin. Samalla PMC joukot saivat selkeän tavoitteet seuraavaan tehtävään, panttivankitilanteen laukaisemisen. Samalla asetettiin ensimmäinen jännite kahden kampanjan tahon välille, asia meni kuin käsikirjoituksessa ;-)

Tarina jatkuun viikon kuluttua...
 

2 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen kampanja, harmittaa vähän että huomasin tämän sen verran myöhään tuolta noppakerhon sivuilta, ettei oikein ehtinyt enää rakentelemaan joukkoja. Seurailen nyt siis sivusta. Pitää koittaa joskus päästä kerholle katsomaan livenäkin joku peli.

    VastaaPoista
  2. Jos haluat pelata, niin se onnistuu myös. Ilmoittele vaan hyvissäa join, niin saat komentoosi joukon solttuja ja puristran sut johonkin skenuun mukaan Pääset pelin fiilikseen kiinni.

    VastaaPoista