keskiviikko 30. lokakuuta 2013

FoF - Run through the Jungle

Edellisekkä kerralla pelatun Force on Force Vietnam pelimme loppunäytös oli tänään. Edellisellä kerralla merijalkaväen puolijoukkue sai kaksi lentäjää evakuoitua vihollisen bunkkerilinjalta, mutta samaan aikaan paljon vihollisia oli lähestymässä paikkaa. Oli sii aika kutsua kopterit noutamaan. Ongelma oli vain, että laskeutumisalue olisi jonkun matkan päässä bunkkerilinjasta, joten tästä tulisi juoksu läpi viidakon, vihollinen kannoilla.

Kun mietin tätä peliä, mielessäni oli Platoon -elokuvan vahva kohtaus, jossa jenkit ottavat yhteen vietnamilaisten kanssa tiheässä viidakossa. Taistelussa oli paljon liikettä ja lähietäisyydeltä avattuja tulitaisteluja, tiukkaa menoa siis. Sen vision pohjalta kehittelin väljähkön skenarion, jossa jenkit aloittavat pöydän reunasta matkan toisessa päässä odottavalle laskeutumisalueelle. NVA painelee perässä, useammassa allossa, koettaen joko juosta jenkit kiinni tai kiertää heidän sivustalleen polkuja pitkin juosten. Odotin paljon liikettä, kuten edellisessä pelissä ja enemmän jenkkitappioita.

Homma alkoi suunnitelman mukaan, ja jenkit liikkuivat nopeasti ja harkiten viidakon suojassa edessään olevalle suolle. Laskeutumisalueella ollut ryhmä siirtyi eteen vahtimaan polkuja, joita pitkin NVA:n jouksijoita olisi odotettavissa. Tuo liike aiheutti vahvan uhan, ja NVA vältti polkuja. Suuri joukko takaa-ajajia painui sen sijaan jenkkien perään suolle, ja hidastui merkittävästi. Sivustakoukkauskin alkoi hieman liian myöhään, joten merijalkaväki pääsi hyviin asemiin laskeutumisaluetta ympäröiviin pensaisiin. Hyvissä asemissa olleet jenkit pistivät pystyyn ilmiömäisen puolustuksen aivan laskeutumisalueen tuntumasssa, ja torjuivat kaikki vyörytysyritykset. Tulitaistelun kiivaudesta kuvannee jotain se, että tuon tulituksen tapposuhde oli 18 - 0 merijalkaväen hyväksi, ja tämän sai aikaan viiden miehen hyvissä asemissa oleva ryhmä! Tämän jalkeen paikalle saapuivat Cobrat ja UH:t , eikä paikallisilla ollut oikein enää haluja taistella. Tämäkin päivä oli merijalkaväen.
NVA painaa jenkkien perässä. 
Polkuja risteilee sankan viidakon ja suo keskellä.
Tarkka-ampuja kukkulalla, odotellen maaleja.
NVA etenee upseerin johdossa.
Jenkit asettuvat puolustusasemiin.
Paikallisia taistelijoita liittyy takaa-ajoon.
Jenkit laskeutumisalueen reunalla ja
kopterit valmistautuvat noutoon.
Lopulta oli pakko todeta tämäkin hävityksi,
huomaa oikealla olevan kaverin pettynyt ilme ;-)
Toinen edelleen mielenkiintoinen kahakka viidakossa, jossa oli aluksi enemmän liikettä kuin ammuskelua. Nämä peitteisten maastojen pelit ovat kyllä kiinnostavia, kovin taktisia. Tähän palataan vielä...

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

FoF - Bunker in the Jungle

Pienen päällekkäisyyden vuoksi Force on Force pelimme siirtyi Vietnamiin. Kaivoin jo pari vuotta sitten syksyllä maalatut Baker Companyn Vietnam figut esiin, ja kehittelin Ambush Valley -kirjan pohjalta bunkkerilinjateemaisen skenarion, jossa merijalkaväki haki edellisen päivän taisteluissa kentälle jääneitä solttuja pois NVA:n bunkkerilinjalta.

NVA sai kolme konekivääribunkkeria ja neljä ryhmää taistelijoita, ja myöhemmin tueksi tuli vielä kolme ryhmää Vietcongeja kierroksen viisi alusta. Merijalkaväkeä oli kivääriryhmä, kolme fire teamin ja komentoryhmä. Taistelualue oli hyvin peitteinen metsä, jossa oli myös kunnon räme, joka oli erittäin peitteinen ja hidas.

Merijalkaväki alotti etenemisensä omasta reunastaan ja peitteisen maaston vuoksi tässä taistelussa ei ammuttu aiempien pelien malliin, vaan homma oli aluksi vain liikkumista puskasta toiseen. Tämä itse asiassa muutti koko pelin kokemuksen sellaiseksi, jota aiemmin ei ole juurikaan koettu. Nyt taktinen liike muuttui aika tärkeäksi, ei niinkään kaukaan ammuttu kiväärituli. Hyvin Vietnamin kaltainen fiilis, itse asiassa. No, NVA aloitti taistelun siellä täällä pyrkien tulitamaan metsän reunoihin tulleita merijalkaväen miehiä, mutta taitavat "leatherneckit" kuittasivat moiset yritykset tappavalla tulella. Pahaksi onneksi NVA:lle, jenkkien tueksi tupsahti vielä sattumakortista koko ryhmä ARVN solttuja, jotka liittyivät operaatioon. Tilanne näytti hankalata. Jenkit liittolaisineen etenivät ja saivat kaksi viidestä ruumiista talteen, ja lopulta tulivoima nujersi koko NVA:n vastustuksen. Operaation hurjin taisto käytiin rämeellä, jossa NVA ja ARVN kävivät usean kierroksen kestäneen tulitaistelun lähietäisyydeltä ja kärsivät molemmat raskaita tappioita.
Metsäinen maasto kätkee bunkkerilinjan.
Leathernecks move out!
Konekiväärit odottavat...
Varovaista etenemistä puskasta toiseen.
NVA etenee rämeellä kukkulan laidalla.
Ja on myös miehittänyt pudonneen kopterin hylyn ja odottaa.
Joukot kohtaavat rämeellä ja hurja tulitaistelu alkaa...
Lisää joukkoja liittyy taisteluun.
Vietcong yllättää jenkit rinteeltä.
Hauska ja hyvin erilainen peli, jonka jouduin kehittämään kirjan valmiista skenariosta, koska kirjan versio tuntui tylsältä. Pelkäsin balanssin rikkoutuvan, mutta pelkoni osoittautui vääräksi, ja peli oli tasainen vääntö. Tehtävä oli ehkäpä hieman liian vaikea, mutta sai aikaan paljon tapahtumia.

Ensiviikolla jatketaan nyt tällä teemalla, ja jenkit saavat puolustautua, kun odottavat koptereita noutamaan. LZ will be hot!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

FoF - Is Mr. President home

Force on Force kampanjamme Kharumin auringon alla jatkui, nyt aivan uudella käänteellä. Presidentti Seko Seko on teoillaan kiristänyt kansainvälisten öljy-yhtiöiden sietokyvyn nolliin, jotka ovat salaisessa kokouksessa päättäneet muuttaa tilanteen. Seko Seko olisi saatava nyt neuvottelupöytään kuulemaan ehdotus, josta ei voisi kieltäytyä. Tätä varten yhtiöt palkkasivat aiemmin mainiosti menestyneen Oneshot Solutionin toimittamaan Seko Seko nouto. Keikan oletettiin olevan helppo, koska Seko Sekon tiedettiin viettävän parhaillaan jonkinlaista krokotiilijuhlaa voittojensa kunniaksi.

Oneshot aloitti salaisen operaation, jonka määrä oli napata juhliva presidentti keskeltä pientä kaupunkia. Operaattorit etenivät varovasti lähtöpisteestä tutkien mahdollisia väijytyksiä, kunnes ensimmäinen vartijaryhmä havaittiin ja syntyi lähietäisyyden tulitaistelu, jossa joukko Seko Sekon miehiä vahingoittui. Kaupunkiin etenevät operaattorit hämmästyivät kohdetalon eteen pysäköityä panssaria, jonka tutkiminen otti hieman aikaa. Lopulta vaunua hämmästelleet operaattorit muistivat tehtävänsä ja tunkeutuivat kohderakennukseen, jossa Seko Sekon tiedetiin olevan. Ryhmien tunkeuduttua taloon, alkoi kuumeinen toiminta läheisessä slummissa, josta virtasi kaiken aikaa lisää aiemman ammunnan hälyyttämiä presidentin miehiä. Seko Sekoa ei löytynyt kohteesta, ja operaattorit joutuivat käymään yhä kiihtyvää tulitaistelua useiden vihollisryhmien kanssa. Tilanne alkoi muuttua huolestuttavaksi, sillä jokainen hetki, jonka operaattorit viettäisivät paikallaan talossa kasvattaisi riskiä joutua piiritetyksi. Lopulta tilanteen laukaisi paikalle jyristellyt BTR vaunu, jossa paikalle saapui ryhmä presidentin miehiä. Tässä vaiheessa Oneshotin kenttöjohtaja päätti aloittaa taktisen vetäytymisen. Yksi operaattoriryhmä sai tehtäväkseen tuhota vaunun, ja homma onnistui hyvin ja tehokkaan tulituksen jälkeen vaunu ja sen miehistö oli tuhottu, sekä vaunua suojannut ryhmä maassa. Homma ei onnistunut, vaan Seko Seko onnistui piiloutumaan tehokkaasti kohderakennuksen viereiseen taloon, jota operaattorit eivät saavuttaneet. Ilta pimeni Kharumin ylle, ja joukko ammattilaisia sulautui hämärtyvään iltaan ja suuntasi suojaan heitä etsiviltä presidentin miehiltä.
Kohderakennus, jossa herra presidentin tiedettiin olevan.
Operaattorit hämmästelevät vanhaa neuvostorautaa.
Miehet etenevät varovasti väijytystä varoen.
All sectors covered!
Presidentin miehet ryntäävät kaduille.
Oikeaoppinen overwatch katolla.
Umpeen rakennettu slummi antoi paljon suojaa etenijöille.
Vihollinen havaittu ja ammunta alkaa.
Tilanteen sähköistää paikalle kolistellut BTR.
Joka saa kuitenkin osuman singosta ja tuhoutuu.
Tulitaistelua kaduilla.
Oneshot työnsä ääressä.
Presidentin miehet hätyyttävät vielä vetäytyviä PMC miehiä.
Herra presidentti itse.
Operaatio ei onnistunut, vaan presidentin krokotiilijuhla keskeytettiin yllättäen ja herra itse joutui jättämään juhlat kesken. Seko Seko livahti kaappajiltaan, ja varustautuu parhaillaan metsästykseen. Ymmärrettävistä syistä presidentti on hyvin ärsyyntynyt. Välittömästi PMC miesten alettua vetäytymisen, Seko Seko määräsi kaikki liikenevät miehensä etsimään kaupngin varjoihin kadonneita operaattoreita. Näiden päistä on luvassa hyvä palkkio.

Yhtiöt olivat pelanneet korttinsa, ja nyt Seko Seko tarvitsisi joitakin todisteita siitä ketkä olivat operaation takana. Parhaiten se onnistuisi saamalla operaattorit kiinni ja tunnustamaan palkkaajansa.

Yön suojassa operaattorit vetäytyivät ja kokoontuivat sovittuun suojarakennukseen, jossa heidän olisi määrä odottaa noutoa ja toivoa, että heitä ei löydettäisi ennen sitä.

Tilanne jatkuu nyt kaupungissa vielä olevien PMC miesten selviämistaistelulla.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

FoF - The Beast

Jatkoimme jälleen Force on Force Kharum -kampanjaamme tilanteesta, jossa sotalordit olivat alkuvaiheen häirinnän ja tunnustelevien hyökkäysten jälkeen siirtyneet yhä röyhkeämpää otteeseen. Pelasimme kaksi rinnakkaista skenariota samalla tuplakokoisella pöydällä, joka jaettiin kahteen sektoriin - siis kaikki tapahtui samassa kaupungissa. Molemmilla sektoreilla oli menossa oma tehtävä, mutta oli hyvin mahdollista, että toiminta sekoittuisi jossain vaiheessa. Tätä varten sovellettiin PID check -sääntöä mahdollisissa kohtaamisissa ja tulenavauksissa.

Kahdesta skenariosta, toisessa uusi tulokas eversti Miracle, oli saanut vihiä arvokkaasta asekuljetuskontista, joka oli jätetty kaupungin keskustaan yhdelle takapihalle. Kontissa tiedettiin olevan arvokas (ase)lasti, jonka haltuunotto toisi vähintään mainetta, mutta myös mammonaa. Oneshot Solutions PMC oli kuitenkin saanut everstin aikeet selville ja sai tehtäväkseen suojata konttia.. Molemmat joukot aloittivat etenemisen kohti tavoitteena olevaa konttia, ja yhteenotto oli väistämätön...

Toinen skenario oli kokonaan itse kehittelemäni hyvin tarinapohjainen kohtaaminen. Idea sai alkunsa kun kuulin, että Mikolla olisi aitoja vanhoja neuvostoaikaisia 1:48 malleja T-34 ja BTR vaunuista. Ne olisi kerta kaikkiaan pakko saada mukaan. Joten kehittelin mielessäni tilanteen, jossa Easteriver PMC oli suojaamassa öljy-yhtiöiden korkean tason kokousta hotellissa. Kuultuaan tämän, menestyksensä juovuttama sotalordi ja hallitsija
Seko Seko päätti näyttää ja käyttää voimaansa, Voimannäyttö oli hyökkäys hotelliin yksityisarmeijansa ainokaisella (hieman vanhalla ja epäluotetavalla) T-43 tankilla. Pahaksi onneksi, kesken voimannäytön vaunu oli sammunut aukealla torin eteen. Easteriver PMC:llä ei puolestaan ollut käsillä yhtään AT asetta, vaan sellaisia oli seuraavaan kortteliin pysäköidyssä SUV:ssa. Skenarion tilanne siis alkoi, siitä että aukealle sammunut vaunu piti saada uudelleen käyntiin, ennen kuin PMC ehti saada AT-4:set käyttöönsä ja mahdolliset kokousvieraat turvaan.

Eversti Miracle ja kultainen Uzi.
Näistä asetelmista koko pieni Kharumilainen kaupunki tuntui heränneet eloon, kun samaan aikaan sekä Seko Sekon että Miraclen joukot rynnistivät kaupunkiin. Miraclen joukot suuntasivat kohti hallintorakennuksen takapihalle varastoitua konttia, ja sai miltei heti kontaktin Oneshotin miehiin. Miracle eteni rohkeasti kohti konttia, kun puolestaan Oneshotin kaverit ottivat varovaisemman linjan. Syntyi tulitaistelu, joka oli aluksi kohtuullisen tasapuolinen, ja osumia tuli molemin puolin. Sen jälkeen Oneshotin paremmat asemat ja tarkka tuli kaatoi Miraclen miehiä tehokkaammin. Nopeasti Miraclen eteneminen pysähtyi, ja eteneminen pysähtyi. Oneshot otti aloitteen ja vähitellen vyörytti haavoittuneita evakuoivat Miraclen miehet. Lopulta joukko haavoittuneita Miraclen sotureita pidätettiin epäiltynä ryöstöyrityksestä, mutta everstiä itseään ei enää näkynyt paikalla. Itse asiassa Miracle kiistää osallisuutensa operaatioon ja kuittaa syytökset öljy-yhtiön mustamaalauksena.

Samaan aikaan toisella sektorilla, tankin kolisteltua hotellin edustalle ja sammuttua, tilanne sähköistyi. Eastriver PMC linnoittautui hotelliin ja suojasi kokousvieraita. Yksi ryhmä aloitti juoksun kohti seuraavaan kortteliin pysäköityä maastoautoa, jonka paksissa olisi tarvittavia työkaluja tankin hätyyttämiseen. Aluksi hotellin puolustus piti ja PMC suojautui hyvin tulittaen kohti hotellia syöksyviä sotalordin joukkoja. Kiivas tulitus täytti hotellia ympäröivät kadut ja hyökkääjä sai tappioita ja menetti hetkeksi otteen. Yllättäen paikalle kaarsi konekiväärillä aseistettu jeeppi, joka sai hotellin takaosan hyvin tulensa alle, vaikka sen matka katkesikin, kun sen renkaat ammuttiinkin rikki. Tilannne alkoi taas toistaa edellisen kerran kohtaamisia. Eastriver PMC jäi hotellissa ristituleen saaden vääjäämättä tappioita. Kuin alleviivauksena asialle, tankki hotellin edessä käynnistyi ja torni alkoi uhkaavasti kääntyä kohti hotellia. Samaan aikaan PMC miehet saivat panssarintorjunta-aseeet autosta ja ryntäsivät takaisin taisteluun. Lopulta sotalordin miehet saavuttivat hotellin ja aloittivat sen vyöryttämisen. PMC vetäytyi pois hotellista suojaan kaduille ja siihen kykenevät vetäytyivät. Kuin aavistaen sinkojen ilmestyneen katukuvaan, tankki peruutti pois hotellin edestä ja asettui kapealle kadulle vahtiin. Taistelun viimeiset laukaukset tulivatkin T-34:sen 85mm tykistä, kun tankki tuhosi rakennuksen ja sen suojissa olevan sinkoryhmän.

PMC miehet hotellia suojaamassa.
Seko Sekon miehet sotajalalla.
Samoin Miraclen miehet.
Oneshotin operaattorit kohteella.
Miraclen eteneminen pysähtyy tappioihin.
Sekon miehet pääsevät vaunulle.
Uudelleen käynnistynyt tankki peruuttaa parempiin asemiin.
Sotalordin joukot valmistautuvat vyöryttämään hotellia.
PMC saanut singot autosta ja valmistautuu iskemään T-34:sta.
Operaatio ohi - on jälkipyykin aika.
Seko Seko sai jälleen voiton öljy-yhtiöstä ja lisää mainetta suvereenina johtajana, mitä vain korosti Miraclen epäonnistuminen omassa operaatiossaan. Eastriver PMC:n suoritus ei vakuuta palkanmaksajia. Näin ollen sopimus joutuu vakavan harkinnan kohteeksi, ja se saattaa olla katkolla. Oneshotin hinnat puolestaan nousivat seuraavissa tarjouksissa hyvän näytön vuoksi. Öljy-yhtiöt vetoavat maidensa hallituksiin, saadakseen tukea tuotantonsa turvaamiseksi. Saiko Seko Seko tällä kertaa mainetta enenmmän kuin on tarpeen?

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

FoF - Panttivankitilanteita ja kaappauksia

Toiminta Eteläisen Kharumin öljykentillä kiihtyy! Sotalordit näyttävät aloittaneen laajan offensiivin alueella toimivia öljy-yhtiöitä vastaan ja tilanne on vaarallinen nyt kaikille operaattoreille.

Jatkoimme edellisellä kerralla alkanutta seikkailuamme kahdella hieman erilaisessa tilanteessa olevalla panttivankitilanteella. Ensinnäkin Eastriver Investment PMC iski Seko Sekon joukkoihin yrittäen nopealla operaatiolla vapautta joukon haavoittuneita PMC operaattoreita ja vangiksi jääneitä teknikoita.

Toisaalla puolestan pahaa-aavistamattomat toisen öljy-yhtiön huoltoteknikot suojamiehineen, joutuivat toisen sotalordin iskun kohteeksi, aivan viime viikon tapaan.

Panttivankitilanteesta toiseen

Eastriver PMC:n operaattorit olivat rekrytoineet tuekseen muutaman Itä-Eurooppalaisen ammattilaisen lisää ja näillä vahvistettuna tekivät yllätyshyökkäyksen pieneen kaupunkiin, jossa panttivankeja pidettiin säilössä. Isku oli ilmeisen huoletomasti suunniteltu, sillä vaikka operattorit onnistuivat yllättämään vartijoukot, tilanne kääntyi nopeasti heille huonoksi.
Ilmakuvaa kohteesta.

Laukaustenvaihto hälyytti nopeasti lisää vahvistuksia vartiojoukoille, ja vaikka tehtävään palkatut tarkka-ampujat pääsivät hyviin asemiin, ja saivat jälkeä aikaan, ammuttiin heidät asemiinsa kukkuloille onnistuneessa vastatulessa. PMC eteni ensimmäiseen taloon, jossa panttivankeja pidettiin,  ja he saivat pari teknikkoa vapaaksi, mutta sen jälkeen eteneminen pysähtyi sotalordin joukkojen kovaan tuleen.

Tilanne näytti jumiutuvan asemiinsa, ja kova tulitus aiheutti raskaita tappioita molemmin puolin ja lopulta PMC joutui toteamaan tämän homman menneen pieleen. Lopputulos tälle episodille oli lisää kaatuneita ja vakavasti haavoittuneita PMC operaattoreita. Sillä hinnalla saatiin kaksi vangittua teknikkoa vapautettiin. Sotalordin puolella tilanne kirjattiin voitoksi jälleen, sillä vielä viidestä seitsemään vankia jäi kauppatavaraksi ja PMC häädettiin pois.

Uusi kaappausyritys

Toisaalla Seko Sekolle lojaali sotapäällikkö koetti toistaa esikuvansa onnistuneen kaappauksen, hieman erilaisella lopputuloksella. Iskun oli tarkoitus jälleen napata vangiksi öljjyvaraston laitteita huoltaneita teknikoita ja eliminoida vartioita. Tällä kentällä Oneshot solutions PMC oli kuitenkin hereillä, ja reagoi nopeasti sekä taktisesti järkevästi aloittaen evakuoinnin heti, kun tilanne alkoi.

Kaappaajat etenivät jälleen maaston suojasta kohti pahaa-aavistamattoimia huoltomiehiä, kun jokin paljasti heidän aikeensa vartioiville PMC -miehille. Nämä käskyttivät teknikoita matkaan ja alkoivat vetäytyä kentän lähellä olevien rakennusten suojiin. Tulitaistelu alkoi ja siinä sotalordin joukot olivat niskan päällä, ja PMC:n tuli meni hermostuksissa hieman sinne tänne. Aluksi melkoiseen kaaokseen joutuneet PMC operaattorit saivat homma kasaan ja lopulta puolustuslinjansa kuntoon öljykenttää ympäröivien talojen suojiin. Sotalordin joukot päättivät luopua operaatiosta ja odottaa seuraavaa kertaa. Tällä kertaa tappiot olivat tilanteeseen nähden vähäiset.

Eastriver PMC valmistautuu.
Seko Sekon joukot odottavat johtajansa puhelun päättymistä.
Kaupunki hetki ennen operaatiota.
Itä-Eurooppalaisia operaattoreita.
Ristitulen seurauksia kujalla...
Oneshot PMC asemissa.
Teknikot työnsä ääressä.
PMC valmistautuu breachaamaan.
Vahvistuksia saapuu kaiken aikaa lisää.
PMC aloittaa vetäytymisen.
Tilanne ohi ja panttivangit edelleen meillä!
Päivä päättyi tilanteeseen, jossa sotalordien ja PMC joukkojen välille oli julistettu sota. Monissa paikoissa jännittynyt tilanne näyti johtavan avoimeen konfliktiin ja suorastaan taisteluun.

Nyt PMC vahvistaa joukkojaan, ja sotalordit aloittavat sotaneuvostojen kokoukset. Aseita kaivetaan esiin ja lisää vapaaehtoisia urhoja haetaan kodeista taistelujoukkoihin.

Tilanne eteläisessä Kharumissa on vaarallinen. Mikä on PMC:n seuraava liike? Jatkaako sotalordien neuvosto toimiaan yhtiöitä ja PMC:tä vastaan?

Toiminta jatkuu viikon päästä...