Taustaa tälle tarinalle
Noppakerholla käynnistyi Elokuussa 13 In Her Majestys Name -pelin minikampanja, jossa seikkailijat tavoittelevat mainetta ja kunniaa edustamalleen taholle. Tällä kertaa maine ja kunnia piilee kuuluisan "Red Herring" -nimisen rubiinin hallinnasssa.
Tämä on tarina tuon kirkkaan kiven etsinnästä.
Tarinan teille kertoo fiktiivinen Council Courier -lehden toimittaja Mortimer Horton.
Osa tämän jutun kuvista on luvalla lainattu Small Cuts blogista.
Konflikti Sisiliassa
Aurinkoisen Välimeren kauniilla Sisilian saarella tapahtuu kummia. Useiden asemiesjoukkioiden on nähty käyvän tulitaistelua Sisilialaisen kylän kaduilla parhaaseen siesta-aikaan. Silminnäkijöiden mukaan paksu arabialainen kauppamies kaapujoukkoineen ja ratsujoukko otti aseellisesti yhteen kylän kaduilla, useiden kerrotaan saaneen osumia ja epäillään kuolleen. Silmittömän väkivallan syytä ei ole vielä voitu vahvistaa, mutta paikalliset viranomaiset kiistävät taistelun liittyvän millään lailla tunnettujen sisilialaisperheiden tekemisiin. Paikalla haasteltu komisario Montalbano kertoo, syyllisten olevan ulkomaisia merirosvoja, jotka selvittelivät välejään rauhallisessa kylässä.
Paikalliset lähteemme väittävät kahakan syntyneen ruukkujen omistuksesta, joka äityi lopulta aseelliseksi. Hurjasti ympäriinsä ratsastaneet ratsumiehet ja Pohjoisafrikkalaisia muistuttaneet ryhmät haalivat kilvan ruukkuja itselleen, mutta tilanne näytti päättyneen siihen, että molemmilla oli niitä hallussaan. Sekavan tilanteen tekee vielä omituisemmaksi se, että osa silminnäkijöitä väittää kivenkovaa, joukkion olleen kiinalainen. Komisario Montalbano suhtautuu silminnäkijöiden lausuntoihin hyvin varautuneesta, ja kuittaa moiset puheet ”pelästyneiden maalaisten höpinöiksi”. Kyläläiset ovat hämmästyneitä moisesta taistelusta moisista ruukuista, sillä ruukkujen sisällä tiedettiin olevan vain karhennettuja turtanoita.
Hurjan taistelun jälkeen, joukkiot vetäytyivät tahoilleen ja ilmeisesti veivät loukkaantuneet mukanaan, sillä paikalle jäi vain verijälkiä ja hevosen jätöksiä. Kukaan kyläläisistä ei onneksi loukkaantunut yhteenotossa. Santarmi on miehittänyt lähitienoot vahvasti, ja Italian laivaston tykkivene on saamiemme tietojen mukaan matkalla Sisilian vesille selvittämään tilannetta, laivastolla on määräys pidättää joukkiot välittömästi.
Reportterimme Mortimer Horton matkustaa parhaillaan Välimerelle raportoidakseen tilanteen kehityksestä paikan päällä.
Kuninkaallisella seikkailjaklubilla kuohuu
Kauan kateissa ollut Red Herring –rubiini on ilmaantunut ihmisten ilmoille. Saamiemme luotettavien tietolähteiden mukaan Rubiinin sijainti on Kuninkaallisen Seikkailijaklubin jäsenten tiedossa, ja useiden herrasmiesten tiedetään valmistautuvan jo sen etsintään. Huhutaanpa kerholla lyödyn suurisummaisen vedon, siitä kuka rubiinin ensimmäisenä löytää. Vetoon liittyy yhteinen sopimus, jonka mukaan löytäjän on määrä luovuttaa rubiini Hänen Majesteettinsa haltuun, koko Imperiumin ylpeydeksi. Klubin edestä tavattu Mr. Armitage-Shanks, ei kommentoi asiaa tarkemmin, mutta myöntää juuri hankkineensa matkaliput Välimerelle suuntaavaan höyrylaiva s/s Caraboudianiin.
Korviimme on kantautunut myös toinen herrasmiesten klubia iloisesti kuohuttanut seikka, Sir
Sinclair on löytynyt. Afrikassa kadonneeksi epäillyn Sir Sinclairin on kuultu selvinneen pimeältä mantereelta takaisin sivistykseen. Tälle hetkellä ei ole varmaa tietoa, löysikö Sir Sinclair etsimänsä ”valkoisen Hipon”, mutta huhu kertoo sellaisen löytyneen. Sir Sinclair on väitteiden mukaan vuokrannut iitselleen höyryaluksen, jolla hänen on määrä matkustaa paikaan, joka kulkee nimellä ”Sea of Trees”. Toimitukselle ei ole vielä selvinnyt missä tämä paikka on, mutta asiasta tarkemmin tietäville on luvassa palkkio. Yhteydenotot pyydetään toimituksen vastaanottoon henkilökohtaisesti.
Toimituksemme seuraa tilannetta tiiviisti.

The Council Courier
By Mr. Mortimer Horton
By Mr. Mortimer Horton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti