keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Heist - Impact Hits

Aloitimme kerholla Heist -pelin kampanjoinnin. Tarinallisesti etenevä kampanja, kertoo tutun tarinan muutamasta arkkikonnasta, ja heitä vastaan taistelevasta poliisista. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin sarjalla pelejä, joista vuorossa tänään oli ensimmäinen episodi, Impact Hits.

Tarina alkoi dramaattisesta tilanteesta, jossa kahta suurrikollista kuljettanut vankienkuljetusauto oli joutunut Syem -terroristien iskun kohteeksi. Vangit oli saatu vapaaksi, ja vartijat eliminoitu. Pahaksi onneksi terroristien pakoauto oli vauroitunut ajokelvottomaan kuntoon kaappauksen yhteydessä, joten konnat olivat ilman kulkeneuvoa. Iskun yhteydessä vartijat olivat saaneet kutsuttua apua, ja poliisi oli onnistunut sulkemaan katuja jo kohtuullisen hyvin rikollisilla ei olisi paljoa aikaa.

Poliisi sulkee pakoreittejä.
Konnat ottivat jalat alleen, ja suuntasivat kohti yhden kadun päässä olevaa kahvilaa, piiloutuakseen sinne odottamaan uutta noutoautoa. Katuja sulkevat poliisit huomasibat kuitenkin juoksevat konnat, ja pari partiota poliiseja painui roistojen perään, yrittäen kiertää sivuilta pakenijoiden eteen. Syntyi kilpajuoksu, jossa konnat olivat virkavaltaa nopeampia, konnien nopeus hämmästytti perässä puuskuttavia partiopoliiseja. Tällä asetelmalla edettiin tovi, konnat edellä ja poliisit perässä, tai oikeastaan sivustoilla. Kunnes yksi roistoista hyppäsi ikkunasta taloon, muiden jatkaessa katua pitkin kohti piilopaikkaa.

Yksi linnoittautunut roisto pani takaa-ajajien pasmat hetkeksi sekaisin, ja taloon paenneen kanssa syntyi laukausten vaihto, joka lopulta johti roiston haavoittumiseen. Tämä temppu oli kuitenkin ostanut aikaa molemmille suurrikollisille, herroille K ja L, jotka jatkoivat kiivasta pakoaan. Sivustakoukkausta yrittäneet poliisit menettivät näköyhteyden pakenijoihin, ja kuulivat joidenkin poliisien joutuneet tulitaisteluun, mikä muutti kiivaan takaa-ajon varovaiseksi etenemiseksi. Homma muuttui kissa ja hiiri -leikiksi, jossa hiivitiin kulmalta kulmalle, edeten suojasta toiseen.

Joten roistot pakenevat talojen välistä.
Tällä aikaa herrat K ja L olivat onnistuneet linnoittautumaan yhden kadun varressa olevaan pieneen kahvilaan, ja aloittivat sieltä ankaran tulituksen kohti näkyviin tulleita poliiseja. Poliisi joutui vetäytymään ja harkitsemaan uudelleen taktiikkaa. Tulitaistelussa poliisien pistoolit ja haulikot olivat auttamatta konnien rynnäkkökiväärejä tehottomampia, joten varovaisuus oli paikallaan. Tilanne tuntui jumiutuvan pahasti, mutta onneksi paineessa olevat poliisit kuulivat yhä useampien partoiden vastaavan kutsuun, eikä aikakaan kun roistojen korviin alkoi kantautua uusia sireenin ääniä.

Varmistuttuaan lisäreservien saapumisesta tilenteessa olevat poliisit alkoivat taktisin liikkein hakea yhä parempia ristituliasemia pomojaan suojaavista terroristeista, ja kulmilla käytiin useita kiivaita tulitaisteluja. Yksi poliisi menetti henkensä roistojen raukkamaisessa tulituksessa, ja kaksi muuta haavoittui, mutta roistotkin saivat osansa osumista. Tilanne alkoi olla jo aika paha. Paikalle kaarsi myös etsivä Kauhanen ylpeydellään syvän vihreällä BMW sportillaan, napattuaan radiostaan veret kylmettävän "officer down -viestin. Kauhanen pomppasi bemaristaan haulikko kädessä, ja oli valmis toimintaan. Heti Kauhasen perässä kaarsi SWAT -tiimin maastoauto, jossa kaksi kivenkovaa rynnäkköpoliisia valmistautui toimintaan. Konnat olivat kutsuneet uuden pakoauton, ja odottivat sen tuloa, samalla poliisi piiritti yhä tiiviimmin roistoja, oli loppunäytöksen aika.

Konnat olivat hyvissä asemissa ja pääjehut suojassa kahvilan takana odottamassa noutoa, kun Kauhanen huomasi pääjehun talon kulmalla. Molemmat reagoivat nopeasti ja ampuivat haulikkonsa tyhjiksi, mutta Kauhanen oli tarkempi ja haavoitti toista vankipukuista konnaa. Heti tämän jälkeen SWAT jeeppi ajoi kovaa vauhtia suoraan kohti piilopaikkaa, ja kaksi taktisesti varustettua poliisia hyppäsi autosta. Tilanne oli aika jännittynyt. Pakoauto ilmestyi näkyviin ja porhalsi kohti konnapomoja, mutta toinen SWAT mies tulitti auto sen ohittaessa. Myös toinen SWAT tiimiläinen jalkautui ja tarkalla sarjalla miltei eliminoi pakoauton. Tilanteen kiritymisen hätäännyttämtä konnat alkoivat yllättäen kaivaa kranaatteja esiin, ja heitellä niitä miltei kaikkiin ilmansuuntiin, aika heikolla menestyksellä. silmittömän kranaattien viskelyn seurauksena yksi roisto räjäytti itsensä ja toisen heittämä kranaatti vaurioitti vain pakoautoa.

Kuin ihmeen kaupalla herrat K ja L pakenivat taistelussa miltei romuttuneella autolla, jättäen muut konnat poliisien kynsiin. Tosin Kauhasen lausunnon mukaan toinen herroista haavoittui Kauhasen hauleista. Neljästä jälkeen jääneestä, kaksi roistoa vietiin ruumispussesissa ja kaksi lyötiin rautoihin. Kauhaselle avautui juuri uusi tehtävä.

Pako on juuri tapahtunut.
Vankipukuinen roistopäällikkö kumppaneinen.
Poliisivahvistuksia saapuu paikalle.
Etsivä Kauhanen syöksyy mukaan toimintaan.
Konnat vahtivat kulmia.
Poliisien saartorengas kiristyy.
Varovasti kulmalta kulmalle.
Kissa ja hiiri -leikki talojen välissä.
Tilanne hieman jumissa, ennen loppunäytöstä.
Hieno ensimmäien episodi alkavaan kampanjaaan. Jatkoa seuraa parin viikon kuluttua, mitä mahtavat suurrikolliset suunnitella. Kauhanen on jo kuullut vasikoiltaan tarinaa suuresta pankkikeikasta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti