Heist kampanjamme jatkui seuraavalla episodilla, jonka näyttämönä oli pankkisali. Onnistuttuaan pakenemaan täpärästi ylikonstaapeli Kauhasen kynsistä, herrat K ja L tajusivat olevansa enemmän kuin liemessä Syem -nimisen järjestön kanssa. Onneksi tällaisista liemistä yleensä pääsee rahalla, joten herrat K ja L joutuivat turvautumaan aikanaan kätkemäänsä rahastoon. Tosin rahasto oli suuren pankin tallelokerossa, joten ensin rahat piti noutaa. Helposti sanottu, mutta kun herrat
olivat etsinätkuulutettuja, niin oli selvää, että käveleminen pankkiin johtaisi vain pidätykseen. Joten suurrikolliset päättivät hoitaa homman kuten parhaiten taisivat, eli väellä ja voimalla. Tuekseen he värväsivät jo vapautuskeikalla kunnostautuneet ammattirikolliset, joiden kansssa sitten mentiin tekemään tallelokeronosto.
Yhdessä aseellisen vahvistuksen kanssa herrat K ja L marssivat pankkiiin parhaaseen pankkiaikaan, ja aseita heiluttaen ottivat asiakkaat ja virkailijat, jollain tavalla panttivangeiksi. Huppupäisten konnien tähtäilllessä muita pankissa olijoita, marssiva roistopomot suoraan tallelokerolle. Konnilta oli pankkiin tunkeutumisen tohinassa jäänyt huomaamatta kaksi pankin turvamiestä, jotka perheellisinä tai muista syistä, olivat piiloutuneet roistojen rynnäkön alkaessa. Pahaksi onneksi toinen oli valinnut piilopaikakseen tallelokerohuoneen, joten toinen konnapomoista telotti vartijan kylmäverisesti lähietäisyydeltä, matkallaan kohti tallelokeroa. Tajuttuaan kaverinsa kohtalon, toinen veti pistoolinsa esiin ja päätti puuttua peliin. Roistojen yllätys ja pettymys oli suuri, kun rahat eivät olletkaan oletetussa tallelokerossa. Kiroillen roistopomo alkoi penkoa muita mahdollisia kaapistoja, jota matkaan värvätyt konnat katselivat hieman ihmetellen.
Tänä aikana pankista oli jo annettu hiljainen hälytyts, ja konnien penkoessa kaappeja, yksi poliisinerikoisryhmä jalkautui yhdelle pankin ovista, ja toinenkin ilmoitti olevansa viiden minuutin päässä kohteesta. Pomojensa touhuja ihmetellen seurailevat huppupääkonnat havaitsivat poliisien liikkeet ulkona, ja ottivat oviaukkoja tähtäimeen. Samalla hengissä oleva vartija käveli roistojen tähtäimeen ja sai lihashaavan yhden huppupään tulituksesta. Ammunnan alettua, polisit päättivät rynnäköidä pankkiin. Tilanne oli muutunut vakavaksi. Ensimmäinen erikoispoliisiryhmä eteni nopeasti pankkisaliin, mutta sai silmilleen ikävän yllätyksen. Herrojen K ja L toimesta oviaukkoon oli ansoitettu käsikranaatti, joka räjähtäessään haavoitti yhtä poliisia, ja iski toiselta tajun pois hetkeksi. Tästä sisuuntuneet poliisit avasivat tulen roistoja vastaan, ja jostain syystä pankkitiskin takana ollut konna ei osannut varoa, ja sinipukuiset tulittivat konnapomon lattiaan. Huppupäät alkoivat kiivaasti ehdotella keikan lopettamista, mutta pakoautoa jouduttiin vielä odottelemaan.
Poliisin kakkosryhmä siirtyi pankkiin, tarkistettuaan ovenpielet mahdollisten yllätysten varalta, ja eteni
vauhdikkaasti kohti roistojen oletettua sijaintia. Ensin tullut ryhmä jatkoi tulitaistelua, ja taktista etenemistä aiheuttaen painetta roistoille, joilla ei enää ollut juurikaan muuta mahdollisuutta, kuin pysyä suojassa ja odotella pakoautoa saapuvaksi. Tässä tulitaistelussa kuolettavan vamman sai poliisin naisylikonstaapeli, joka oli ansakranaatin räjähdettyä siirtynyt turhan avoimeen kohtaan pankkisalissa.
Tappioistaan huolimatta poliisit etenivät vääjäämättä kohti roistoja, jotka menettivät ammunnassa jo toisen kaverin, jäljellä olevat huppupäät suorastaan rukoilivat pakoautun ilmaantumista. Ylikonstaapeli Kauhanen kurvasi paikalle vihreällä bemarillaan, ja huuteli radioon liittyvänsä operaatioon. tätä kuunnellessaan pankissa olevat poliisin erikoisjoukot aloittivat viimeisen vyörytyksen. Poliisien valmistautuessa rynnäkköönsä, pakoauto kurvasi paikalle ja herrat K ja vertavuotava L, sekä vielä
elossa olevat huppupää hyppäsivät sivuovelle kurvanneeseen Hummeriin. Hummerin oven paiksuduttua kiinni, avasivat kaikki mahdolliset poliisit tulen pakoautoon, johon tuli osumia. Homman koetti viimeistellä paikalle juokseva Kauhanen, joka juostessaan tyhjensi pumppuhaulikkonsa makasiinin Hummerin perään, miltei hajottaen koko ympäristötuhon pankin ovelle. Mutta ei, maastoauto kurvasi katua karkuun, pahasti savuttaen tosin, herrojen K ja L keikka oli ohi. Tosin kukaan autossa ollut ei hymyillyt, rahat jäivät saamatta, konnapomo oli seulaksi ammuttu, velkojat kohta perässä ja palkkalaiset suhtautuivat epäillen herrojen rikollisiin kykyihin. Kauhasta otti päähän, jo toisen kerran, nämä kelmit livahtivat käsistä.
|
Pankkipäivä oli päättynyt |
|
Komisario Jannisen erikoisryhmä valmiina. |
|
Herrat K ja L asioivat pankissa. |
|
Tämä ei ollut hyvä paikka olla... |
|
... kun nämä kaverit avasivat tulen. |
|
Suojassa odottamassa pakoautoa. |
|
Janninen suojaa. |
|
Varovaista taktista etenmistä |
|
Poliisi valmistautuu viimeiseen rynnäkköön. |
|
Pakoauto kurvaa ovelle. |
|
Kauhanen juoksee paikalle Mossberg laulaen. |
|
Liian myöhään, konnat ovat jo liuenneet. |
|
Herrat K ja L pakoauton luona. |
Olipa hauska peli, ja erittäin toimiva skenario! Molemmilla osapuolilla oli viisi minuuttia aikaa suoritta kaikki siirrto, jonka jälkeen vuoro siirtyi toiselle. Hyvä paineen tunne ja monia "movie momentteja"! Mihin käykään suurrikollisten tie? Saako Kauhanen konnat vihdoin satimeen, vai saako pahamainen Syem herrat ensin kynsiinsä. Tarina jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti