Kovan innostuksen myötä noussut SAGA Crescent & Cross kampanjamme kerholla on edennyt toiselle kierrokselle. Tähän asti taistelut pyhän maan kohtaloista ovat menneet ristiretkeläisten johdossa. Nyt ei jatkettu moisella linjalla, sillä otin totaalisen tappion beduiineilla ja naftata liekinheittimillä varustetulle saraseenijoukolle.
Johanniittojen Milites Christi armeijan taistelussa ei ole paljoa kerrottavaa. Alku meni odotellesssa, ja samaan aikaan aloitteen otti kierto Beduiinit, jotka tuntuivat olevan kaikkialla ärsyttävine keihäineen. Ainakaan myös todella pelottavat naftapommittjat pääsivät sopivalle etäisyydelle, ja jälki oli sen mukaista. Pieni lohtu tuli muutamasta mieltä nostavasta vastaiskusta ja onnistuneesta selvitymisestä, mutta lopulta taistelua ei kannattanut jatkaa.
Taistelu oli hävitty sen enempiä selittelemättä...
|
Alkutilanne. |
|
Mustanpuhuvaa murhaajalaumaa. |
|
Varsinainen riesa, kameliratsastajat. |
|
Lisää muslimien laumaa. |
|
Pyhiinvaeltajia kuormastoineen. |
|
Turcopolit linjassa. |
|
Johanniittojen vasen sivusta. |
|
Naftapommittajat yllättävät. |
|
Varsijouset talossa- |
Toinen peli SAGA C&C peliä kokeiltu, ja pakko sanoa, että en ole vieläkään lopullisesti vakuuttunut tämän pelin kiinnostavuudesta. Kyseessä on hyvin "gamy" peli, jossa pelaaminen on itse asiassa kunkin armeijan battleboardin opiskelua ja pelaamista. Kyseessä on tavallaan lautapeli, joka on muunnettu minatyyripeliksi. Kyse ei ole siitä, että peli ei olisi hyvä, se varmaan on. Siinä on vain piirteitä, joita itse en hae miniatyyripelistä. Peli on edelleen nopea pelata, varsinkin jos jaksaa opetella kikkoja omasta ja vastustajan battleboardista, muuten homma menee aika lailla arpomiseksi, kuten omalla kohdallani käy.
Mikään "wargame" tämä ei ole. No, katsotaan nyt tämä kampanja...
Taidan sittenkin hankkia sen Lion Rampart säännöstön näille keski-aikaisille miniatyyreille, sillä innostus tähän periodiin ei ole yhtään hiipunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti